Pasi ja Heikki = PAHE

PAHE CATERINGIN kokki Heikki Liekola

Heikki Liekola

Heikki on tehnyt 15 vuoden uran Michelin-ravintoloissa ja toiminut kahdeksan vuotta keittiömestarina ja keittiöpäällikkönä Suomen parhaissa ravintoloissa: Olossa, Askissa ja Postresissa. 

Heikin urapolku on vienyt hänet Espoon Omnian kokkikoulusta huippuravintoloiden keittiöihin Suomessa ja maailmalla. Hän on työskennellyt ja kehittänyt ammattitaitoaan alan arvostettujen ammattilaisten kanssa useissa Michelin-keittiöissä Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja New Yorkissa. 

Kokemus näissä paikoissa on antanut Heikille erinomaisen tietotaidon ja näkemyksen etenkin fine diningin maailmaan. Kokemukset kansainvälisessä ympäristössä huippukeittiöissä ovat opettaneet hänelle tinkimätöntä laatutietoisuutta, maailman ruokatrendien tuntemusta sekä tietysti erinomaisen taitavan otteen raaka-aineiden käsittelyyn sekä ruokien esillelaittoon.    

Kilpailut ovat kulkeneet läpi Heikin uran, ja ammatillisesti Vuoden Kokki 2014 -voitto on hänen tärkein yksittäinen saavutuksensa. Heikki on kuulunut Suomen kokkimaajoukkueeseen 2006-2008 osallistuen olympialaisiin. Kokkikilpailut ovat myös tällä hetkellä iso osa Heikin elämää. Hän on Vuoden kokki 2021 -kilpailun päätuomari ja kuuluu myös Suomen Bocuse d´Or -joukkueeseen, jossa hän toimii Mikko Kaukosen ja Anni Peräkylän valmentajana kilpailukaudella 2020 – 2021.

Lue Pasin tarina: